Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

Koiran Päivä 24.4.2014 Leppävirralla

Julkaistu 26.01.2014

Valtakunnallista Koiranpäivää juhlitaan vuosittain 24.4. Kennelliiton tavoitteena on tehdä Koiranpäivä tunnetuksi ja saada se virallisesti almanakkaan.

Koiranpäivällä Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran erilaisista rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa.

Koiranpäivää vietettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2007. Kennelliiton tulevaisuustoimikunta mietti tuolloin koiran asemaa yhteiskunnassa ja suunnitteli keinoja, joilla koiran tuottamat hyvät asiat saataisiin kaikkien tietoon. Koiranpäivän viettämistä ehdotti toimikunnassa mukana ollut kunniajäsen Pertti Kuopila. Niin valtakunnallista Koiranpäivää alettiin viettää Pertin päivänä 24.4

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala