Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

LINT Maakuntaottelun säännöt päivittyivät

Julkaistu 26.08.2019
Kuva: Juha Sahlström

LINT maakuntaottelu on Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kennelpiirien välinen linnunhaukun ystävyysottelu. Tässä ottelussa kilpaillaan Suomen Kennelliiton vahvistamien linnunhaukkukokeiden sääntöjen ja ohjeiden sekä tämän järjestämisohjeen mukaisesti. Ottelu on joukkuekilpailu, jossa joukkueen kokoonpano muodostetaan tämän ohjeen mukaisesti kunkin kennelpiirin valitsijamiehen toimesta.

Ottelun tarkoituksena on kehittää lintua haukkuvien metsästyspystykorvien käyttöä, tarjota kilpailumahdollisuus piirien koirille sekä edistää piirien keskinäistä kanssakäymistä.

Ensimmäiset maakuntaottelun säännöt laadittiin 28.10.1989 Maakuntaottelussa Heinävaarassa ottelun ideoineen Kauko Kilpeläisen, Erkki Laitinen ja Sakari Kinnusen toimesta.

Säännöt löytyvät tästä.

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala