Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

Vinttikoirien Piirinmestarit Vuonna 2019

Julkaistu 18.09.2019

21.7.2019 Kuopio
Ylituomari Tapio Pulkkisen ylituomarin kertomuksesta lainattua: Aurinkoisessa Sawon sydämessä, mualiman navan kupeilla, oli runsaasti maastonmuotoja sisaltaävälle pellolle laaadittu hyvin arvostelua palveleva maastorata, joka käännettiin finaalieriin. Sunnuntaina isoille roduille haettiin lisää tilaa pidentämällä rataa. Rata toimi molempina päivinä erinomaisesti tarjoten teknistä ja nopeasti juostavaa osuutta. Lauantain radan pituus oli 600m ja sunnuntain n. 700m. Pinnanmuodot hyvin huomioiva rata antoi mahdollisuuden kestävyyden arvoteluun. Kokeessa vieheenvetoharjoittelun hyväksytysti suoritti Miika Tiihonen Kuopiosta.

Kiitos Savon seudun vinttikoiraharrastajat ry:lle ammattitaitoisesta taidonnäytteestä kokeen järjestäjänä !

Kuvateksti: Basenji Afrikan Laminam Annie Power, om. Pauliina Ylitörmä uusi piirinmestaruudensa.

Tulokset

Basenji: Afrikan Laminam Annie Power FI13647/17 om. Pauliina Ylitörmä
Saluki: Al Wathba Fahyim Kenzon Sarii FI41989/17 om. Marika Leppänen
Whippet: Tiger's Chaos I Believe I Can Fly FI26505/17 om. Marita Kauppinen
Portugalinpodengo, Pieni: Hirsituvan Kukas-Muu FI48782/15 om. Sari Harlamow, Marke Kärkkäinen
Etnankoira: Marisla's Ferentina FI37203/17 om, Marjo Blomberg

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala