Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

Koiranpäivä 24.4.2015

Julkaistu 19.04.2015

Valtakunnallista Koiranpäivää on vietetty vuosittain aina 24.4. jo vuodesta 2007 lähtien. Koiranpäivällä Suomen Kennelliitto haluaa muistuttaa ihmisen parhaan ystävän merkityksestä, korostaa tähän liittyen pehmeitä ja lämpimiä arvoja sekä kertoa koiran erilaisista rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa. Pohjois-Savon Kennelpiiri palkitsee vuosittain Koiranpäivänä pohjoissavolaisia yhteiskunnallisesti ansioituneita koiria ”Vuoden Koira” –palkitsemisella.

Vuonna 2015 Suomen Kennelliitto on huomioinut erityisesti koiren kasvattajat, sillä laadukas koirankasvatus ja suomalaiset koirat ovat tunnettuja myös maamme ulkopuolella. Tänä vuonna Koiranpäivän teemana onkin ”Hyvää elämää koiran kanssa –Vastuullista koirankasvatusta”.

Pohjois-Savon Kennelpiiri juhlistaa Koiranpäivää Kuopiossa  Erätaika -erämessujen yhteydessä järjesttävässä tilaisuudessa, jossa julkistetaan ja palkitaan Vuoden 2015 Vuoden Koira.
Tilaisuuteen saapuu puhujaksi Suomen Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni.

Koiranpäivän tilaisuuden päätteeksi ulkomuototuomari Hannu Talvi esittelee kotimaiset koirarotumme. Tapahtumapaikalla on myös Savon Nuuskujen järjestämä noutajien toimintanäytös sekä mahdollisuus tutustua eri rotuihin ja rotujärjestöjen toimintaan.


Tapahtumapaikka: Erätaika –erämessut, isokenttä messujen ulkoalueella (Kuopio-halli, Opistotie 4, Kuopio)

Ohjelma:

Klo 16.00    Tilaisuuden avaus, Pohjois-Savon Kennelpiirin varapuheenjohtaja Kari Leppänen

Klo 16.05    ”Hyvää elämää koiran kanssa –Vastuullista koirankasvatusta”puhujana: Suomen Kennelliiton puheenjohtaja Helena Suni

Klo 16.20    Huomionosoitukset, Vuoden Koiran julkistaminen

Klo 16.30    Rotuesittely: kotimaiset koirarodut, ulkomuototuomari Hannu Talvi

Savon Nuuskujen järjestämä noutajien toimintanäytös, tutustumista eri rotuihin ja rotujärjestöjen toimintaan

Lisätiedot:     Kari Leppänen, p. 040 164 4600, kari.leppanen@icloud.com

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala