Piirinmestaruuskokeet

Kuva: Jaana Moilanen

Kennelpiirissä järjestetään erilajien Piirinmestaruuskokeita, kokeiden järjestämisen organisoivat rotujaostot ja järjestelyistä vastaavat jäsenyhdistykset. Piirinmestareille jaetaan kokeen yhteydessä Kennelpiirin hankkima kiertopalkinto, joka palautetaan kaiverrettuna seuraavaan piirinmestaruuskokeeseen uudelleen jaettavaksi. Kennelpiirin vuosikokouksessa muistetaan Piirinmestareita kunniakirjoin, näin kaikki PM koirien omistajat ovat tervetulleita vuosikokoukseen.

Piirin mestaruudesta kilpaillaan kunkin koemuodon korkeimmassa koeluokassa ja mestaruuden saavuttaa korkeimman hyväksytyn palkintosijaan oikeuttavan pistemäärän saanut koira. Saavuttaakseen mestaruuden palveluskoirakokeissa koiran tulee saavuttaa koulutustunnukseen oikeuttava tulos. Piirinmestaruuskokeet suositellaan järjestettäväksi vuosittain ennen Suomenmestaruuskilpailuja.

Osallistujan on oltava Kennelliiton tai kennelpiirin jäsenyhdistyksen jäsen. Piirinmestaruudesta saa kilpailla jokainen ilmoittautumishetkellä (viimeinen ilmoittautumispäivä) piirin alueella vakinaisesti asuva koiran omistaja riippumatta hänen edustamansa yhdistyksen kotipaikasta. Useamman omistajan koira kilpailee sen kennelpiirin mestaruudesta, jonne se on pääasiassa sijoitettu. Koira voi kilpailla vuosittain vain yhden kennelpiirin mestaruudesta. 

Kennelpiirin mestaruuden voittaneella koiralla on oikeus puolustaa mestaruuttaan seuraavan vuoden piirinmestaruuskokeessa. Mikäli kennelpiirin mestaruuskoe on samalla valinta tai karsintakoe Suomenmestaruuskilpailuun osallistuu mestaruuttaan puolustava koira täysivaltaisesti myös tähän valinta/karsintakokeeseen.

Allaolevissa lajeissa kisataan piirinmestaruudesta

AJOK, BEAJ, DRAJ, HIRV, KAER, KEAJ, LINT, MEJÄ, MÄAJ, NOME, PK-KOKEET, SPME
AGILITY, yksilö: pikkuminit, minit, medit, pikkumaksi, maxit, AGILITY, joukkue
TOKO yksilö, TOKO-joukkue 
RALLYTOKO, yksilö, RALLYTOKO, joukkue
VINTTIKOIRAT

Piirinmestaruuskokeet vuonna 2025 

Kuva: Satu Anttonen
Kennelliiton alaisten lajien piirinmestaruuskokeet anotaan SKL määräaikaisilmoitusten mukaan Omakoiran kautta, viimeistään 4 kk ennen koeaikaa (koelaji = piirinmestaruuskoe). Piirihallitus hyväksyy piirinmestaruuskokeet noin 3 kk ennen koeaikaa.
Lajiliitot lähettävät jaostojensa/yhdyshenkilönsä välityksellä piirihallitukselle tiedon missä kokeessa aikovat jakaa piirinmestaruuden SKL:n määräaikaisilmoitus -aikataululla (3kk), he voivat hakea kokeen myös Omakoira-järjestelmän kautta. Hallitus hyväksyy kaikki piirinmestaruuskoeanomukset kokouksessaan. 
 

AJOK 4.-5.10.2025 Siilinjärvi Elgland Mika
Siilinjärvi (Punttisilimä), Järj. POHJOIS-SAVON AJOKOIRAYHDISTYS RY, Ylit. Elgland Mika (Kärkkäinen Veijo), PM-koe, Ilm. 28.-29.9.2025, Maksu 100€, Viesti kenttään koiran nimi jos maksaa tilille, Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus – karsintakokeiden perusteella valitut koirat: 

BEAJ 10.10.2025 Siilinjärvi Jääskeläinen Heikki
Siilinjärvi (Punttisilimä), Järj. POHJOIS-SAVON BEAGLEYHDISTYS, Ylit. Jääskeläinen Heikki (Kärkkäinen Veijo), Ilm. 10.9.-1.10.2025, Maksu 70€, PM-koe ja Idänlohkon valinta, Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus - koesäännön edellyttämät koetulokset: PM-koe sekä Idänlohkon valinta

DRAJ 1.11.2025 Kaavi Lukin Heidi
Kaavi (Kaavi), Järj. POHJOIS-SAVON DREEVERIKERHO RY, Ylit. Lukin Heidi (Putkonen Ismo), Ilmoittautuminen sähköpostilla. Ilmoittautumisessa oltava rekisterinumero sekä palkintotuomarit., Ilm. 18.-25.10.2025, Maksu 50€, Ilmoittautuminen sähköpostilla. Ilmoittautumisessa oltava rekisterinumero sekä palkintotuomarit., Rajoitukset Koiramäärää koskeva rajoitus: Maastojen määrä rajallinen, Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä, Muu määrää koskeva rajoitus - järjestämisohjeen edellyttämä oikeus osallistua

HIRV 24.10.2025 Siilinjärvi Kajan Antti
Siilinjärvi (Toimintakeskus Kirsu, Kumpusentie 304, Siilinjärvi), Järj. KUOPION SEUDUN METSÄSTYSKOIRAKERHO, Ylit. Kajan Antti (Ojaniemi Janne), Ilm. 28.9.19.10.2025, Maksu 70€, Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus - koesäännön edellyttämät koetulokset: Piirinmestaruuskoe

KAER 2.11.2025 Kiuruvesi pelto, jaettu VOI Haapanen Jouni
2.11.2025 Kiuruvesi, Järj. YLÄ-SAVON KANAKOIRAKERHO RY, Varmista koepaikkasi koetoimitsijalta, viimeistään 30.10.2025. Vain maksetut ilmoittautumiset huomioidaan., Ilm. 29.9.-30.10.2025, Maksu 50€, Pohjois-Savon kennelpiirin piirinmestaruuskoe. Piirin alueen VOI-koirat koesäännön edellyttämillä tuloksilla., Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus - järjestämisohjeen edellyttämä oikeus osallistua: KAER PM-koesäännön mukainen osallistumisoikeus

KEAJ 15.11.2025 Kuopio Partti Auvo
15.11.2025 Kuopio, Järj. POHJOIS-SAVON AJOKOIRAYHDISTYS RY, Ylit. Partti Auvo (Kuivalainen Risto), Kettu-PM, Ilm. 15.10.-10.11.2025, Maksu 70€, Viestikenttään koiran nimi tilille maksettaessa, Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus – vain määrätyn tuloksen saavuttaneet koirat: KEAJ 1 pitää olla ajettuna

LINT 6.9.2025 Vesanto Korhonen Hannu
Vesanto (Sompalan kurssikeskus), Järj. POHJOIS-SAVON PYSTYKORVAKERHO RY, Ylit. Korhonen Hannu (Koppanen Jani), Ilmoittautuminen mielellään linkin kautta tai puhelimitse, Ilm. 2.8.-2.9.2025, Maksu 50€, Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus - järjestämisohjeen edellyttämä oikeus osallistua: Pohjois-Savon Piirinmestaruus koe sekä karsintakoe lohkoon

MEJÄ 17.8.2025 Tuusniemi Turunen Elisa
Järj. SAVON NUUSKUT RY, Ylit. Turunen Elisa, Ilmoittautumislinkki: https://www.meja.fi/@Bin/191697/MEJA_ilmoittautumislomake.pdf. Auli Heldoorn@gmail.com, p. 0442848673, ilm. 28.7.-3.8.2025, Maksu 65€, . Rajoitukset: Muu määrää koskeva rajoitus - järjestämisohjeen edellyttämä oikeus osallistua PM-kokeen sääntöihin perustuva oikeus osallistua

NOME-B 28.6.2025 Keitele Turunen Vesa
Järj. SAVON NUUSKUT RY, Ylit. Turunen Vesa, Ilmoittautumislinkki: https://koekalenteri.snj.fi/. Jonna Mykkänen mykkanenjonna84@gmail.com, p. 0442973607, ilm. 17.5.-7.6.2025, Maksu 50€, FI03 5482 5420 0098 59, viite 1054. Rajoitukset Muu määrää koskeva rajoitus - järjestämisohjeen edellyttämä oikeus osallistua, PM- koesäännön mukainen osallistumisoikeus, VOI koirille

TOKO 11.10.2025 Varkaus EVL Halmiala Marjo
Järj. VARKAUDEN PALVELUS- JA SEURAKOIRAT, Ylit. Halmiala Marjo, Ilm. https://www.virkku.net, tokokisat.varps@gmail.com, p. 0407183999, piirinmestaruuteen osallistuvat koirakot 15.9.-21.9.2025, ilm. 15.9.-28.9.2025, maksu 33€, FI91 5500 3920 0347 98, viite 1009. Rajoitukset:  Muu määrää koskeva rajoitus - järjestämisohjeen edellyttämä oikeus osallistua Pohjois-Savon kennelpiirin alueella asuvat EVL-koirat

VIC, VIC-R  5.7.2025 Kuopio, Kuopion ympäristö Heinonen Marko
Järj. SAVO-KARJALAN VINTTIKOIRAHARRASTAJAT RY, Ylit. Heinonen Marko, Ilm. sähköpostilla marika.leppnen@gmail.com, p. 0443708869 viestiin koiran rotu ja kilpailukirjan numero, maksukuitti liitettävä ilmoittautumiseen, maksamattomia ilmoittautumisia ei oteta vastaan, ilm. 1.6.-29.6.2025, maksu 37€, FI31 5600 7040 7276 85. Rajoitukset: Piirinmestaruuskoe. Tapahtuman kotisivu: https://kilpailut.suomenvinttikoiraliitto.fi/kilpailukalenteri.php

AGILITY, yksilö
AGILITY, joukkue

MÄAJ
PK-KOKEET 
SPME: 
RALLYTOKO, yksilö
RALLYTOKO, joukkue 

TOKO-joukkue: