Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

Suomessa on jo 1 600 työkseen iloa tuovaa kaverikoiraa

Julkaistu 18.05.2017

Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Ympäri Suomen toiminnassa on jo mukana noin 1 600 koiraa, jotka vierailevat aktiivisesti erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa. Tänä viikonloppuna 20.5. Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa järjestetään palkitsemistilaisuus, jossa palkitaan ennätykselliset 32 kaverikoiraa tekemästään arvokkaasta työstä.

Kennelliitto palkitsee useamman kerran vuodessa työssään ansioituneita kaverikoiria. Ansiomitali voidaan antaa koiralle, joka on ollut mukana toiminnassa yli vuoden ja tekee aktiivisesti työtään.

Viikonloppuna palkitaan koiria Espoon, Vantaan, Sipoon, Länsi-Helsingin ja Itä-Helsingin alueilta. Kaverikoiratoiminnassa nähdään mukana kaiken rotuisia koiria. Myös viikonloppuna palkittavien koirien joukossa on niin isoja kuin pieniäkin kaverikoiria.

Kennelliitto on kouluttanut kaverikoiria jo vuodesta 2001 ja toiminta kasvattaa yhä suosiotaan. Vuosittain koulutetaan yli sata uutta kaverikoiraa. Kaverikoirat tunnistaa niiden työasusta eli oranssista kaverikoirahuivista.

Viikonlopun palkitsemistilaisuus järjestetään kansainvälisen koiranäyttelyn yhteydessä Helsingin Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa 20.5. klo 10 kehässä numero 17.

Lisätietoa loppuvuoden muista kaverikoirien palkitsemistilaisuuksista löydät täältä.

Lisätietoja
Kaverikoirista yleisesti
Suomen Kennelliitto
Liisa Suoninen, viestintäpäällikkö
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897

Helsingin tilaisuudesta
Helsingin Seudun Kennelpiiri
Päivi Uurtola-Kahri, kaverikoiravastaava
paivi@aquacrest.net
044 0508 610

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala