Kennelpiiri siirtyi sähköiseen tiedottamiseen

Kennelpiiri on luopunut tiedotelehden tekemisestä totutussa laajuudessa. Jatkossa lehti ilmestyy kerran vuodessa touko-kesäkuussa. Lehdessä julkaistaan pääosin vuosikokousasiat sekä jotain muita ajankohtaista asioita. Tämä lehti postitetaan jäsenyhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille, lehden saavat myös kennelpiirin toimihenkilöt, yhteistyökumppanit sekä tiedotusvälineet.

Jäsenyhdistysten, toimihenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden tiedottaminen on siirtynyt sähköiseksi. Tiedotteita julkaistaan tällä sivulla nopeammalla aikataululla kuin on totuttu. Myös jaostot voivat lähettää ajankohtaisia asioita tiedotettavaksi. Kotisivun päivityksestä vastaa piirisihteeri sihteeri (at) pohjois-savon kennelpiiri.fi.

Tiedottaja Sari Holopainen, sariholopainen (at) hotmail.com
Sari on jäsenyhdistysten apuna kaikissa tiedotuksellisissa asioissa. Hänelle lähetetään myös koirakokeiden ja näyttelyiden tulokset, Sari huolehtii niiden välitettämisestä eteen päin lehdistölle sekä päivittää tuloksia Kennelpiirin facebook-sivustolle. Sari huolehtii myös koiriin liittyvästä tiedottamisesta lehdistöön sekä tiedotusvälineisiin päin.

Kennelpiiri on myös facebookissa, https://www.facebook.com/pohjoissavonkennelpiiri/

Jos teille tulee kysyttävää, olkaa rohkeasti yhteydessä!

OHJE Napakan tiedotteen tekemiseen löytyy TÄÄLTÄ.

.

Haukku-ottelu 2017

Julkaistu 23.10.2017

Suomenpystykorva Karahkan Eka-Essi voitti Tervossa pidetyn suomenpystykorvien linnunhaukun Suomen mestaruuskokeen eli Haukku-ottelun. Tämä siilinjärveläisten Pirkko ja Sauli Halttusen omistama 4-vuotias suomenpystykorvanarttu kruunattiin Haukkukuninkaaksi, ja sai M-17 –tittelin Pohjois-Savossa 20.-22.10.2017 pidetyssä Haukku-ottelussa. Karahkan Eka-Essi saavutti kokeessa VOI1 –tuloksen 86 pisteellä. Tulos syntyi lauantain (21.10) koepäivänä.

Edellisen kerran Haukku-ottelun voitto on tullut Pohjois-Savoon vuonna 1970, jolloin Haukku-ottelu järjestettiin Kuopiossa.

Haukku-ottelussa toiseksi sijoittui kouvolalaisen Jukka Tarkkosen omistama Marjakankaan Kamu, ja pyhäsalmelaisen Jouni Huhmarniemen omistama suomenpystykorva Kikka sijoittui kolmanneksi.

Tulokset:
1. M-17 Karahkan Eka-Essi, om. Pirkko ja Sauli Halttunen, Siilinjärvi VOI1/86p.
2. Marjakankaan Kamu, om. Jukka Tarkkonen, Kouvola VOI1/84p.
3. Kikka, om. Jouni Huhmarniemi, Pyhäsalmi VOI2/68p.
4. Jahtitaigan Vekku, om. Timo Montonen, Laukaa VOI2/66p.
5. M-16 Koppelokankaan Hilla, om. Antti&Elina&Maritta Vasarinen, Vihti VOI2/65p.
6. Kotirovan Tupu, om. Aimo Koivula, Purola VOI3/61p.
7. Tolkan Elsa, om. Juhani Hautala, Kajaani VOI3/60p.
8. Soidinsalon Marja, om. Pekka Salomäki, Lapua VOI3/59p.
9. Hakojen Halla, om. Jyrki Ilmonen, Joutsa, VOI3/52p.
10. Rieskamaan Piri, om. Kauko Kilpeläinen, Kuhmo VOI0/46p.
11. Linkkarin Tuisku, om. Veli-Pekka Pouttu, Laihia VOI0/41p.
12. Poution Pinja, om. Jouko Kymäläinen, Forssa VOI0/40p.
13. Linda, om. Matti Välimaa, Kangasala VOI0/25p.

(kuva ja tulokset: Sari Holopainen)

Kennelpiirin sähköiset tiedotteet

Piirinmestaruuskokeet 2019

Lähetäthän tulokset sekä kuvan piirinmestarista tulemaan!

  • 15.-16.6. Leppävirta
    NOME-B 
    Mika Lappalainen    
  • 20.7. Kuopio VIC
    Tapio Pulkkinen    
  • 20.7. Kuopio VIC-R
    Tapio Pulkkinen    
  • 18.8. Kiuruvesi MEJÄ
    Tuula Svan    
  • 25.8. Kuopio TOKO
    Kaisa Poutanen    
  • 7.9. Kiuruvesi KAER (metsä)
    Timo Hakkarainen    
  • 21.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.9. Tervo LINT
    Juha Prinkkilä    
  • 22.8. Juva MÄAJ
    Mikko Lappalainen
  • 5.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen    
  • 6.10. Siilinjärvi AJOK
    Janne Pellinen     
  • 14.10. Kuopio BEAJ
    Lea Tuovinen     
  • 25.10. Lapinlahti HIRV
    Mika Juntunen    
  • 2.11. Kuopio DRAJ
    Harri Piiroinen     
  • 2.11. Iisalmi PK (PAHA)
    Mira Salminen     
  • 2.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 3.11. Kuopio RT
    Anna Klingenberg    
  • 16.11. Suonenjoki KEAJ
    Seppo Ojala