Kennelpiirin tiedotteet

Pronssinen kennelliiton ansiomerkki toimijoille

Julkaistu 31.10.2022

Kennelliiton Pronssinen ansiomerkki on oiva muistaminen "oikealle" kenneltoimijalle 

Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää ainoastaan henkilölle, ei yhdistyksille tai yhteisöille. Merkki myönnetään pääsääntöisesti ansiokkaasta Kennelliiton, alueellisen tai paikallisen kenneltoiminnan eteen tehdystä työstä. Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka vähintään 5 viimeisen vuoden ajan on ollut Kennelliiton jäsen.

Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, jolle on aiemmin myönnetty Kennelliiton jäsenyhdistyksen ansiomerkki tai muu vastaava huomionosoitus ja joka usean vuoden ajan on ollut Kennelliiton jäsenyhdistyksen jäsen. Ko. henkilö on toiminnallaan ansiokkaasti edistänyt Kennelliitossa tai Kennelliiton jäsenyhdistyksessä kenneltoimintaa ja osallistunut aktiivisesti Kennelliiton jäsenyhdistyksen järjestötyöhön. Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää myös sekä kultaisen että hopeisen ansiomerkin perustein. Pronssinen ansiomerkki luovutetaan saajalleen aina anojalle merkittävässä kenneltilaisuudessa. Tästä voidaan poiketa, jos siihen on perustellut ja painavat syyt, jolloin merkki luovutetaan saajalleen muussa sopivassa tilaisuudessa.

Hakemukset 1.12. mennessä.

Kennelpiirin ajankohtaiset tiedotteet