Kennelpiirin tiedotteet

Nyt on oltava tarkkana, koirien kiinnipitoaika on päättynyt

Julkaistu 20.08.2023

lähde: www.kennelliitto.fi

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa sunnuntaina 20. elokuuta. Kiinnipitoaika kestää vuosittain maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti, jolloin koirat on pidettävä kytkettyinä.

Muistathan, että kiinnipitoajan päättymisestä huolimatta koiran  irti pitämiseen tulee olla lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Luonnonsuojelualueilla koira on pidettävä aina kytkettynä. Kiinnipitoajan loppumisesta huolimatta koira tulee järjestyslain mukaan pitää taajamassa aina kytkettynä.

- Tänä vuonna koiranomistajien on oltava erityisen tarkkoina kiinnipitoajan päättyessä, sillä kesällä on ilmennyt paljon lintuinfluenssatapauksia. Luonnossa liikuttaessa koira voi joutua kosketuksiin sairastuneen tai kuolleen eläimen kanssa, muistuttaa Hannu Liedes Suomen Kennelliitosta.

- Kun liikut koiran kanssa luonnossa, niin huolehdi siitä, että koirasi ei pääse syömään tai pureskelemaan saaliseläimiä, itsestään kuolleita lintuja tai muita eläimiä.

Jos koira on päässyt riepottelemaan tai syömään kuollutta tai sairastunutta lintua tai muuta eläintä ja koiran yleisvointi heikkenee, on syytä viedä se eläinlääkäriin.

Vapaana kulkevan koiran tulee olla aina valvottavissa

Taajama-alueilla koiran pitäminen vapaana on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Vapaana olevan koiran tulee aina olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle vastaavalle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, ellei sitä ole erikseen sallittu. Poikkeuksena ovat merkityt koiraladut. Koiran omistajan tai haltijan on myös huolehdittava, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Koirien kiinnipitomääräyksistä voit lukea lisää täältä.

Koiran kanssa luoksetulon hallinta kannattaa kerrata kunnolla

Vastuullinen koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti.

- Luoksetulo on tärkeimpiä asioita, joita omistaja voi koiralleen opettaa. Se saattaa joskus jopa pelastaa koiran hengen. Koiralle on tärkeä opettaa luotettava luoksetulo jo pennusta pitäen, neuvoo Liedes.

Vinkkejä luoksetulon opettamiseen löytyy esimerkiksi hankikoira.fi-sivulta.

Lisätiedot: Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan esittelijä-sihteeri Hannu Liedes, hannu.liedes@kennelliitto.fi, puh. 09 8873 0287

Kennelpiirin ajankohtaiset tiedotteet