Kennelpiirin tiedotteet

Ministeri Essayahin vierailu Lapinlahdella 12.2.2024

Julkaistu 04.03.2024
Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piiri ja Pohjois-Savon Kennelpiiri järjestivät 12.2. Lapinlahdella suurpetopalaverin Ministeri Sari Essayahin kanssa. Lähetimme ministerille ennakkoon kysymyslistan asioista, joihin halusimme saada vastauksia.

Suurpetojen suojelu pohjautuu 1979 laadittuun Bernin sopimukseen. Bernin sopimus on Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta tehty yleissopimus. Sen ensisijainen tavoite on uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen suojelu. Tältä pohjalta vuonna 1992 laadittuun Euroopan unionin luontodirektiivin liitteisiin kuuluu neljä Suomessa esiintyvää suurpetoa. Huomioitavaa on, että vaikka suurpetoja viime vuosina on metsästetty, kanta on tuosta ajasta oleellisesti kasvanut, jopa useimman suurpedon kohdalla moninkertaistunut.

• Ahma kuuluu direktiivin liitteen II määrittämiin eläin- ja kasvilajeihin, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita. Tämä tarkoittaa Natura 2000 –verkostoon kuuluvia alueita.

• Karhu ja ilves koko maan alueella sekä susi poronhoitoalueen ulkopuolella ovat liitteen IV määrittämiä tiukkaa suojelua edellyttäviä lajeja.

• Kun susi on poronhoitoalueella, se luetaan liitteen V lajeihin.

Maa- ja metsätalousministeriö on tehnyt EU:lle esityksen karhun, suden ja Ilveksen siirtämisestä liitteestä IV liitteeseen V. Tavoitteena on helpottaa suurpetojen kannanhoidollisten ja vahinkoperusteisten kaatolupien myöntämistä. EU:ssa päätös edellyttää määräenemmistöä ja tällä hetkellä ei ole varmaa tietoa, miten hanke tulee menestymään. Lopullinen päätös ottaa aikaa ja se voidaan saada aikaiseksi vuoden 2026 alussa. Ministeriö tekee koko ajan työtä saadakseen mahdollisimman paljon jäsenmaita tukemaan hanketta.

Samaan aikaan ministeriöön perustetaan kaksi työryhmää selvittämään, miten suurpetojen kannanhoidollinen metsästys voitaisiin käynnistää uudelleen Suomessa ja toinen miten vahinkoperusteisten lupien myöntäminen saataisiin helpommaksi. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa KHO on hyväksynyt saman direktiivin pohjalta niin kannanhoidollisenmetsästyksen kuin vahinkoperusteisen suurpetojen metsästyksen. Nykyisen luontodirektiivin puitteissa jäsenvaltioilla on huomattavia mahdollisuuksia poiketa tiukan suojelujärjestelmän kielloista. Komissio ei asetu jäsenvaltioiden tielle, jos ne käyttävät heille tarjolla olevia erilaisia direktiivin mukaisia poikkeamismahdollisuuksia. Työryhmien tehtävänä on hakea keinoja, miten direktiivin soveltaminen voisi toimia Suomessa ja myös, miten ja millä ehdoin Suomen KHO voisi muuttaa kielteistä päätöstään. Tavoitteena on, että tuloksia saadaan aikaiseksi kesään mennessä.

Ministeri Essayah arvostaa metsästäjien tekemää työtä niin hirvikantojen hoidossa kuin riistatutkimusta tukevassa toiminnassa. Hän pitää erityisen tärkeänä, että SRVA-toiminta kuin kanta-arvioiden pohjana toimivien Tassu havaintojen tekeminen jatkuu. Metsästäjille ei ole tässä työssä korvaavaa vaihtoehtoa olemassa.

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Pekka Julkunen ja Pohjois-Savon Kennelpiirin puheenjohtaja Erkki Savolainen toivottivat Ministeri Essayahin tervetulleeksi tapaamiseen. Kuva: Hannu Pohtinen

Lähde: Ministeri Essayahin vierailu Lapinlahdella 12.2.2024 (metsastajaliitto.fi)

Kennelpiirin ajankohtaiset tiedotteet